Reisjärven Kotijoki -hanke, Vuoden 2018 maakunnallinen maisemateko

Maa- ja kotitalousnaisten Vuoden maisemateko -kilpailu toteutettiin viime vuonna jo neljännen kerran. Nyt kilpailun teemana oli ”Laita hyvä kiertämään”. Palkitut maisemateot edistivät kiertotaloutta, turvasivat maiseman ja kulttuuriympäristön hoidon jatkuvuutta, sekä materiaalien kierrätystä ja jatkokäyttöä.

Keski-Pohjanmaan Vuoden 2018 maisemateoksi valittiin Kiljanjärven kyläyhdistyksen ja Kangaskylän maaseutuseuran Kotijoki -hanke. Se sijaitsee Reisjärvellä, Kalajoen vesistöalueen latvaosissa. Hankkeen tavoitteena on Kiljanjärven ja sen yläpuolisen vesistön vedenlaadun parantaminen, sekä Kotijoen tulvimisesta johtuvien kuivatushaittojen estäminen. Lisäksi halutaan edistää alueen viihtyisyyttä ja virkistyskäyttömahdollisuuksia.

Kyselin hankkeen kuulumisia Kiljanjärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Sorolalta. Alueelle on perustettu kuusi uutta kosteikkoaluetta viime kesään mennessä. Kosteikkojen tiedetään pidättävän tehokkaasti kiintoaineita ja ravinteita, sekä estävän niiden kulkeutumisen vesistöön. Maanomistajat käyttivät kaivettuja maa-aineksia alavien peltojen pinnan nostoon. Lisäksi raivattiin Kotijoen rantatöyräitä viiden kilometrin matkalta ja toteutettiin kortteen niittonäytös Kangasjärvellä. Mittavat hoitokalastukset on aloitettu ja jatkuvat edelleen.

Veden laadussa ei ole vielä voitu havaita muutoksia, sillä kaivaminen on luonnollisesti irrottanut maa-aineksia vettä sameuttamaan. Syystulvia ei kuitenkaan viime vuonna ollut. Alueen virkistyskäyttömahdollisuudet ovat kohentuneet metsästäjien iloksi, sillä perustetut kosteikot houkuttelivat paikalle runsaasti sorsalintuja.

Kaksi muuta suunniteltua kosteikkoa on vielä tarkoitus toteuttaa. Pohjapadon rakentaminen Kotijoen suulle tehdyn esisuunnitelman mukaisesti on suunnitelmissa. Se tasaisi vedenpinnan vaihteluja ja estäisi maa-ainesten irtoamista jokitörmiltä. Maanomistajat huolehtivat jatkossa suunnitellusti toteutettujen kosteikkojen hoitotöistä, kuten niittotöistä ja lietteen poistosta.

Sorola on tyytyväinen Kotijoki -hankkeeseen. Onnistumisen on mahdollistanut se, että kaikki intressiryhmät otettiin mukaan alusta alkaen. Yhteistyö on ollut kautta linjan toimivaa ja talkoolaisia on saatu osallistumaan. Reisjärven kunta on ollut aktiivisesti tukemassa hanketta. Lisäksi lähistöllä on aloitettu muitakin vesistökunnostushankkeita, kuten Vuohtajärven kunnostus. Sorola korostaa, että hyvin hoidettu, viihtyisä ympäristö on paras vahvuustekijä maaseudun autioitumista vastaan.

Anu Ainasoja, maisema- ja ympäristöasiantuntija
Keski-Pohjanmaan Maa- ja kotitalousnaiset

Jaa